Alhopuro – kopio

Pian vuoden ajan opettajat, opettajaksi opiskelijat ja opettajien kouluttajat eri puolilla Suomea ovat saaneet tietoa yrittäjyydestä. Osaavia opettajia – yrittäviä nuoria -koulutukset toteutetaan lääkintöneuvos Sakari Alhopuron tekemän miljoonan euron lahjoituksen avulla. Alhopuro teki lahjoituksen Suomen Yrittäjille koulutusten toteuttamista varten, koska hän koki, että Suomi tarvitsee nyt kipeästi uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

– Tulevaisuutemme kannalta on tärkeää, että nuorilla on valmiudet ja halu ryhtyä yrittäjäksi. Opetus on niiden luomisessa avainasemassa, Alhopuro perusteli lahjoitusta keväällä.

Koulutukset aloitettiin keväällä 2015 Helsingistä. Niihin on osallistunut jo yli 1000 opettajaa, opettajankouluttaja, rehtoria ja oppilaitosten johtoa. Alkaneet koulutukset jatkuvat vuoteen 2018 saakka, ja suunnitteilla on uusia valmennuksia eri puolelle Suomea. Kaikkiaan koulutukset tavoittavat yli 7000 lukioiden, ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opettajaa ja opettajaksi opiskelevaa sekä opettajien kouluttajaa eri puolilla Suomea.

Lisätietoa:
projektipäällikkö Päivi Ojala, Suomen Yrittäjät, p. 09 2292 2947, paivi.ojala@yrittajat.fi